Ai, mikä Nikkarinkruunu? Ai, miksi Nikkarinkruunu?
Keravan kaupungin omistamassa vuokrataloyhtiössä Nikkarinkruunussa – kuten kaikissa itseään kunnioittavissa organisaatioissa aika ajoin – tehdään parhaillaan uutta strategiaa. Asukkaamme saattaa tässä kohtaa turhautuneena huokaista: lisää papereita hyllyyn. Ei, sillä Nikkarinkruunussa strategiatyönkin tulos on tekemistä ja toimintaa.
Koska olet lukemassa tätä blogia, tiedät jo vastauksen otsikon ensimmäiseen kysymykseen. Mutta otsikon toisen kysymyksen kohdalla olemmekin sitten strategiatyön ytimessä. Ai, miksi Nikkarinkruunu? Ensin sitä uppoutui pohtimaan Keravan kaupunginhallitus tammikuussa kiitettävällä innostuksella. Miksi kaupungin kannattaa tulevaisuudessakin omistaa vuokrataloyhtiö? Mitä kaupunkilaiset hyötyvät siitä, että Keravalla on voittoatavoittelematon ja joustava asumisen toimija? Hyötyvätkö keravalaiset yritykset siitä, että kaupungissa on asumisen toimija, joka ostaa tuotteita ja palveluja 10 miljoonalla eurolla vuodessa?
Tämä olemassaolon oikeutus tuntui syntyvän kaupunginhallituksessa varsin sovussa ja muotoutui Nikkarinkruunun hallituksen käsittelyssä yhtiön tehtäväksi: Tarjoamme kohtuuhintaista, ihmisläheistä ja sujuvaa asumista kaikissa elämänvaiheissa Keravalla. Toimimme vastuullisesti edistäen asukkaiden turvallista ja hyvää arkea sekä alueiden tasapainoista ja kestävää kehitystä.
Toimitusjohtajana mietin, miten Nikkarinkruunu tämän jylhän tehtävän sitten täyttää? Miten toimimme hyvinkin kilpailluilla vuokramarkkinoilla niin, että voimme täyttää tämän yhteiskunnallisen tehtävän ja tarjota asuntoja, joissa asukkaamme haluavat asua? Miksi keravalainen maksaisi asumisestaan Nikkarinkruunulle, eikä jollekin toiselle vuokranantajalle, jolla on ehkä uudemmat asunnot ja trendikkäämpi maine? Eli mitä vastaamme puolestaan asukkaalle tai asunnonhakijalle, joka kysyy: Ai, miksi Nikkarinkruunu?
No ainakin siksi, että Nikkarinkruunulla on Keravan halvimmat neliövuokrat, maan aktiivisin asukastoiminta ja Nikkarinkruunulla asukasta palvelevat ihmiset. Ja hei, Nikkarinkruunun uudiskohteet ja peruskorjatut talot ovat todella hienoja!
Tavoitteenamme on, että emme hukuta asukkaitamme strategiapapereiden väliin. Vaan tarjoamme kodin ja jokapäiväistä, mutkatonta palvelua ihmiseltä ihmiselle. Somessa tätä voi seurata joka perjantai julkaistavilla Ai, mikä Nikkarinkruunu? Ai, miksi Nikkarinkruunu? -lyhytvideoilla. Tähän päivään mennessä on julkaistu videot: Helena löytää sinun tarpeisiisi sopivan kodin (17.4.) sekä Tarja ja aktiiviset asukkaat saavat aikaan yhdessä enemmän (24.4.). Tekeillä on myös videot Petteristä asuntotarkastuksella ja Virpistä asumisneuvonnassa. Lisää näitä arjen ihmeitä on katseltavissa pitkälle kesään ja koettavissa vain asumalla juuri meillä!
Iloa ja valoa alkavaan kesään meille kaikille!

Tiina
toimitusjohtaja
PS
Keravalta löytyy tuttujen kiinteistöhuoltokumppaneidemme lisäksi apuja myös strategiatyöhön; kiitos:
Annika Sumkin, Myynti- ja yritysvalmennus Asset
Jyrki Hanski, Jiihoo
Anna Kallio, Grafigrafi