Usein kysyttyä
Kysymyksiä ja vastauksia vuokraan liittyen
Vuokrarästit
Minulla on jäänyt yksi vuokra rästiin, mutta en pysty pitkiin aikoihin maksamaan kahta vuokraa. Mitä seuraamuksia siitä tulee?
Tärkeintä on, ettei kahta vuokraa tai osavuokraa ole yhtä aikaa erääntynyt. Voisit selvitä rästistä helpommalla lisäämällä vuokraan lyhennystä rästistä, esim. vuokra + 80 euroa, mikäli velka ei ole kovin iso. Ota yhteyttä asumisneuvojaan ja sovi. Ei kuitenkaan kannata pitää normaalitilanteena, että vuokra maksetaan aina kuukauden myöhässä. Joustovara pienenee, mikäli sinulle tulee vielä muita yllättäviä talousmenoja. Tulevista maksukehotuksista voit seurata, kuinka paljon saatava on pienentynyt.
Vanhentunut vuokrarästi
Meillä on vuokria maksamatta 1990-luvulta. Onko meillä mahdollisuutta saada vuokra-asuntoa Nikkarinkruunulta? Maksan palkasta näitä velkoja ulosottoon.
Vanhentuneet vuokrarästit eivät suoraan ole este Nikkarinkruunujen vuokra-asunnon saamiselle. Esteenä voi olla esimerkiksi jatkuva velkaantuminen.
Nikkarinkruunu käyttää kokonaisharkintaa asuntoja myönnettäessä. Päätökseen vaikuttavat niin haettavan asunnon tarve kuin hakijan nykyiset tulotkin. Normaaliin käytäntöön kuuluu, että kaikkien hakijoiden luottotiedot tarkistetaan. Kiinnitämme huomiota hakijan kykyyn suoriutua sopimusvelvoitteista, jotta voimme solmia luotettavan vuokrasuhteen. Tässä tilanteessa voitte hakea asuntoa ja hakemus käsitellään normaaliin tapaan.
Vuokran omaosuutta on jäänyt maksamatta
Minulla on jäänyt vuokrasta kaksi asumistuen jälkeistä osuutta maksamatta. Mitä minun pitää tehdä?
Ota yhteyttä asumisneuvojaan pikaisesti. Veloista voidaan yleensä tehdä maksusuunnitelma. Asumisneuvojalta saat lisäksi tietoa tuista, joita olet oikeutettu hakemaan. Asumisneuvoja selvittää tilan-nettasi myös kokonaisvaltaisesti.
Miten toimin, kun jään työttömäksi?
Vuokranmaksu on ensiarvoisen tärkeää hoitaa. Jos et pysty maksamaan vuokraa, ota yhteyttä asumisneuvojaan.
Olethan muistanut ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi? Olet todennäköisesti oikeutettu työttömyyskassan työttömyyspäivärahaan tai Kelan työttömyysetuuteen. Kelasta voit myös hakea asumistukea ja tarkistaa, oletko oikeutettu saamaan toimeentulotukea. Jos tarvitset tilanteesi selvittelyyn apua, voit ottaa yhteyttä asumisneuvojaan.
Miten maksan osuuteni vuokrasta, kun saan osan Kelasta asumistukena?
Kela alkaa maksaa asumistukeni suoraan vuokranantajalle. Miten maksan oman osuuteni, saanko uuden laskun?
Ensiksikin on hienoa, että olet siirtänyt maksun suoraan Nikkarinkruunulle. Jos joskus sovit maksuohjelmasta, meidän on hyvä tietää, että asumiseen tarkoitettu tuki ei ole mennyt muuhun käyttöön. Mutta palataan kysymykseen: Sinulle ei tule uutta laskua. Vähennä vain tuen osuus laskusta ja maksa erotus samalla viitenumerolla Nikkarinkruunulle.
Mitä voin tehdä, etten vaan unohda vuokran maksuani?
En muista maksaa vuokraani itse enkä halua, että minut häädetään. Nyt vuokrani ovat kunnossa, mutta miten estän unohtelun tulevaisuudessa?
Ota yhteyttä asumisneuvojaan, jos alla mainittu esimerkki ei ole tuttu tai käytössä: Voit ottaa käyttöön esimerkiksi suoramaksun. Suoramaksu sopii maksajalle, jolla ei ole käytössään verkkopankkia. Voit tehdä suoramaksusopimuksen omassa pankissa.
Voiko joku toinen henkilö maksaa minun vuokrani?
Voiko toinen henkilö maksaa vuokrani? Miten hän voi maksaa, jos minulla ei ole antaa hänelle laskua?
Voi tehdä. Anna toiselle maksajalle maksun saajan eli vuokranantajan nimi, tilinumero, maksajan tiedot (sinun nimesi ja osoitteesi), viitenumero sekä summa. Jos viitettä ei ole, maksajan (vuokralaisen) tiedot ovat entistä tärkeämmät, jotta me Nikkarinkruunuilla osaamme kohdistaa suorituksen sinun laskuusi.
Kysymyksiä ja vastauksia asumiseen liittyen
Voinko jälleenvuokrata asunnon?
Jälleenvuokraus on mahdollista vuokranantajan luvalla.
Huoneenvuokralain mukaan vuokralainen saa luovuttaa koko asuinhuoneiston toisen käytettäväksi enintään kahdeksi vuodeksi, jos vuokralainen työnsä, opintojensa, sairauden tai muun sellaisen syyn takia oleskelee toisella paikkakunnalla, eikä vuokranantajalla ole perusteltua syytä vastustaa luovutusta. Vuokralaisen on viimeistään kuukautta ennen huoneiston käytön väliaikaista luovutusta ilmoitettava asiasta kirjallisesti vuokranantajalle.
Huoneiston jälleenvuokrannut vastaa vuokrasopimuksen mukaan vuokralaiselle kuuluvista velvollisuuksista. Päävuokralainen vastaa kuitenkin Nikkarinkruunuille hänelle kuuluvista velvollisuuksista sekä vahingoista, jotka jälleenvuokralainen on lain mukaan velvollinen korvaamaan.
Asuntoni näyttö uudelle asukkaalle
Olen muuttamassa asunnostani pois. Miten asunnon näyttö hoidetaan uudelle asukkaalle?
Irtisanomisen yhteydessä sinulta pyydetään yhteystietoja asunnon esittelemiseksi asumisesi aikana.
Nikkarinkruunuissa me pääsääntöisesti esittelemme asunnon, sovimme asukkaan kanssa siitä erikseen tai esittelemme asunnon, kun asukas on muuttanut ja asunto on tyhjä.
(AHVL 22 §).
Miten lamput kierrätetään?
Mihin palautan käytetyn tai rikki menneen lampun? Onko se vaarallista jätettä tai vienkö sen lasinkeräykseen?
Lamppujen lajittelu on tarkkaa puuhaa. Käytetyt ja rikki menneet hehkulamput ja halogeenilamput voit laittaa polttokelpoisen jätteen keräysastioihin. Energiansäästölamput, led-lamput ja loisteputket on aina eroteltava ja toimitettava sähkölaitteiden keräykseen. Sähkölaitteita otetaan vastaan maksutta lajitteluasemilla ja jätekeskuksissa. Osa lamppuja myyvistä liikkeistä ottaa myös vastaan käytettyjä ja rikkinäisiä lamppuja.
Voiko asunnossa pitää lemmikkiä?
Lapset toivovat kovasti kissaa perheeseemme ja pohdimme, voimmeko ottaa lemmikin asuntoomme vai pitääkö siihen olla lupa?
Toivotamme myös kotieläimet tervetulleiksi asumaan lähes kaikkiin Nikkarinkruunun kohteisiin. Lemmikkieläimet eivät saa kuitenkaan aiheuttaa häiriötä muille asukkaille esimerkiksi haukkumalla öisin. Useamman eläimen pitämisestä kannattaa keskustella isännöitsijän kanssa. Vuokralaisena vastaat myös kotieläinten aiheuttamista kulumista kuten esimerkiksi raapimisjäljistä.
Mitä tehdä tarpeettomille huonekaluille?
Ostimme uuden sohvan. Vanha sohva on hyväkuntoinen, emmekä haluaisi laittaa sitä roskikseen. Mitä teemme?
Hienoa, että haluatte toimia esimerkillisesti ja kierrättää toimivia huonekaluja. Kierrätyskeskukset vastaanottavat käyttökelpoisia ja ehjiä huonekaluja. Ette voi kuitenkaan jättää huonekalua kotitalonne jätepisteelle, vaan teidän tulee toimittaa se Jätehuollon jätekeskukseen kierrätykseen tai Sortti-asemalle omalla kustannuksellanne.